perjantai 3. toukokuuta 2013

Spa-ilta

Perjantaina pidin tytöille Spa-illan, johon tuotteet tarjosi Veet. (Kerroin että pääsin tälläiseen kampanjaan Buzzadorin kautta, muutama postaus sitten)

Olin järjestänyt kotini niin, että tunnelma oli mahdollisimman rentouttava, laitoin muutaman kynttilän palaamaan ja suitsukkeita tuomaan ihanan vaniljaisen aromin kotiini. Sekä varmistin että pyyhkeitä riittää kaikille. Olin ostanut valmiiksi vähän purtavaa, mutta pidin kuitenkin pienet nyyttikestit, tytöt sai halutessaan tuoda jotain pientä purtavaa ja kasvonaamioita mukaansa. 






Kun kaikki tytöt olivat koossa, kohotimme tervetuliaismaljat ja aloitimme illan. 
Alkuun istuutin tytöt sohvalleni ja aloitin kertomalla tytöille että olen buzzador ja että olen ollut onnekas ja pääsin Veetin kampanjaan mukaan. Sitten kerroin hiukan tuotteista joita sain ja sitten alkoikin hauska osuus.

Kävimme alkuun testailemaan karvanpoisto voiteita.
Itse tein niin että toiseen jalkaan laitoin sellaista voidetta joka poistetaan sienellä ja toiseen laitoin sellaista joka pitää poistaa lastalla. (Näin pääsin testaamaan mikä tuote sopii minulle niistä kahdesta paremmin ja päädyin sienelliseen.)
Höpötimme tyttöjen juttuja, kuuntelimme musiikkia ja napostelimme siinä karvanpoiston ohessa.
Päätettiin kuitenkin vielä näiden voiteiden jälkeen käyttää vahaliuskoja niihin kohtiin joista karvat eivät niin hyvin lähteneet ja tämä se vasta olikin hauskaa, kun sai nauraa muiden kärsiville ilmeille (ja muut nauroi minulle koska huusin kuin syötävä). :D








Tämän jälkeen tehtiinkin sitten kasvohoitoja ja naamioita, joita yksi kavereistani toi mukaansa! :)
Iho tuntui pitkästä aikaa hengittävän, eikä tehny mieli laittaa sinä iltana enään meikkiä, mutta laitoinpahan kuitenkin, kun lähdettiin yhden kaverin kanssa clubille illan jälkee.
Naamioiden jälkeen rohkeimmat kokeilivat vielä naamakarvojen poisto liuskoja! :)

Uskoakseni kaikilla oli hauskaa ja pääsimme myös testaamaan samalla vähän selviytymistaitojamme, kun meillä ei ollut purkin avaajaa ja avattiinkin sitten tomaattipyree purkki lusikalla :D
(Tehtiin omatekoista salsaa, mistä tulikin aika pahaa :D) 
Ja sama homma kävi sitten ku piti avata viinipullo, ni kappas kun muistin että emme omistakkaan korkkiruuvia :D 20 min ränkättiin sitä korkkia ja vihdoinkin sekin saatiin sitten auki.
(Kyllä sangria maistuikin sitten hyvältä, kun oli nähnyt vaivaa!)





Valitettavasti tyttöjä ei kuitenkaan päässyt niin monta mukaan kuin olisin toivonut, koska osalle oli tullut yllättäviä esteitä.
Mutta illasta sain siis pelkästään positiivista palautetta ja kaikista oli kivaa tehdä välillä jotai vähän erilaista.
Oli myös mukavaa että mukana oli myös sellaisia jotka eivät ole koskaan ennen käyttäneet karvanpoisto voiteita tai vahaliuskoja, niin pääsi vähän valaisemaan asiaa ja näyttämään että on muitakin keinoja poistaa karvat kuin höyläämällä.

Isot kiitokset niille jotka pääsi mukaan ja toivottavasti saan tulevaisuudessakin osallistua hauskoihin kampanjoihin buzzadorissa, jotta voin järjestää useamminkin tämäntapaisia iltoja! :)

Shushu

2 kommenttia: